Yritykset

Vakuutusturvan selvittely ja ostaminen vaatii aikaa, vaivannäköä ja perehtymistä asiaan, joten yrityksen on kannattavaa ulkoistaa vakuutusasiat puolueettomalle vakuutusalan ammattilaiselle. Vakuutusmeklarin palvelu vapauttaa yrityksen resursseja omaan ydintoimintaansa.  Novumin yritysasiakkaan vakuutusasiat ovat helposti, kannattavasti ja turvallisesti asiantuntijan hoidossa.

Vakuutusturvan kilpailutuksesta on hyötyä erityisesti silloin, kun yrityksessä on tapahtunut muutoksia tai vakuutusturvan kartoituksesta on kulunut aikaa yli kaksi vuotta.  Kilpailutuksessa kartoitamme yrityksen vakuutustilanteen, pyydämme tarjoukset eri vakuutusyhtiöistä ja teemme tarjousten pohjalta puolueettoman hinta- ja ehtovertailun. Olemme vakuutusyhtiöistä riippumaton asiakkaan edun mukainen toimija, joten etsimme sopivimman ja parhaan vakuutusratkaisun kilpailukykyisellä hinnalla. Teemme tarjousten vertailemisen ja päätöksenteon asiakkaalle mahdollisimman helpoksi.

Hoidamme vakuutusratkaisun voimaan ja huolehdimme vakuutusten hoidosta ja ylläpidosta.  Asiakas voi kääntyä oman vakuutusmeklarin puoleen kaikissa vakuutusasioissa. Vahingon sattuessa katsomme, että asiakas saa ehtojen mukaiset korvaukset.

Vakuutusten kilpailutus ja hallinnointi käytännössä

  • Vakuutusmeklari tekee vakuutusanalyysin, jonka perusteella sovitaan kilpailutettava vakuutusturva.
  • Vakuutustietojen hankinta ei vie asiakkaan aikaa, koska meklari hankkii tarvittavat asiakirjat vakuutusyhtiöstä.
  • Asiakkaalle hankitaan paras vakuutusratkaisu ja edullisin hinta.
  • Asiakas asioi suoraan meklarin kanssa kaikissa vakuutusasioissa.
  • Vakuutuskäsikirjamme yhdistää sujuvasti sähköisen asioinnin kanavat ja linkit kaikkiin vakuutusyhtiöihin ja vakuutuslajeihin.
  • Meklari toimii aina asiakkaan edun mukaisesti. Meklari tarkistaa, että vakuutuskirja, vakuutusehdot ja vakuutuslaskut ovat tarjousten mukaiset, korjaa mahdolliset virheet ja toimittaa asiakirjat asiakkaalle sähköisesti.
  • Vahingon sattuessa meklari avustaa asiakasta ja tarkistaa, että asiakas saa ehtojen mukaiset korvaukset.